Maakaapelit ja sähköt pihalle

Ennen kaivutöihin ryhtymistä on fiksua suunnitella pihan sähköt ja valaistus vähintään ideatasolla valmiiksi. Käytettävien kulkureittien sekä portaiden valaiseminen on tärkeää jo ihan asumisturvallisuuden näkökulmasta katsottuna.

Pihavalojen edellyttämät maakaapelit tulee upottaa routimattomaan maahan, vähintään 70cm syvyyteen. Maakaapeli kulkee suojattuna maan uumenissa ja nousee maanpinnan yläpuolelle suunnitellun pihavalon kohdalla. Käytettäessä sarjaan kytkettäviä pihavalomalleja on saman katkaisijan taakse mahdollista kytkeä useampia valoja. Tärkeä on myös miettiä mistä pihavaloja ohjataan. Sähkövirta kulkee maakaapelin sisällä eteenpäin ja näin ollen katkaisija tulee sijoittaa ennen pihavaloja.

Pihavalojen vaatimat kaapelit on järkevää upottaa (keskeneräiseen) pihapiiriin jo valmiiksi, sillä niiden jälkiasentaminen tuottaa lisäkustannuksia, ylimääräistä työtä ja turhia telaketjun jälkiä.

Pihapiiriin kannattaa kiinteiden pihavalojen lisäksi suunnitella pari ylimääräistä pistokepaikkaa kausivaloille. Esimerkiksi jouluvalojen asettelu pihalle on helppoa ja mukavaa, kun pistokkeet löytyy mahdollisimman läheltä. Suojakannella varustettuja IP44 pistokkeita voi sijoitella halutessaan vaikka kukkapenkkiin tai muurin kylkeen.

Meidän tapauksessa pihavalojen tarvitsema virta saadaan kätevästi ryöstettyä talon seinästä. Sähkökaapeli kulkee terassin alla suojattuna ja runkoon kiinnitettynä ensin kohti terassin portaikkoa ja jatkaa sieltä matkaansa valettujen muurien suojassa. Muurin nurkasta löytyy pistorasia kausivaloille ja kaksi katkaisijaa. Yhdellä katkaisijalla ohjataan kukkapenkkiin upotettavia valoja ja toisella metsänreunaan johtavan polun valoja. ”Polkupyöräparkkiin” tulee myös pistorasia, johon voi halutessaan kiinnittää vaikka liiketunnistimella varustetun valaisimen.

Ylimääräisistä pistokkeista ei ole koskaan haittaa. Niitä voi hyödyntää vaikka painepesurille tai käyttää matkapuhelimen lataukseen , jos ei muuta tarvetta ilmene.

Yläpihan rakentamista en ole jaksanut vielä miettiä, mutta tässä vaiheessa jätetään varaus tarvittaessa laajentaa sähkönjakelu koskettamaan myös yläpihan tyylikästä pergola-aluetta (tai pihasaunaa).

Pelottava voimavirta

Voimavirtaa (kolmivaihevirta) tarvitaan esimerkiksi hitsaamisessa tai sähköauton lataamisessa. Omakotitaloissa voimavirtapistokkeita saattaa löytyä esimerkiksi lämmönjakohuoneesta tai autotallista.

Meidän pihalle tarvitaan myös voimavirtaa. Voimavirtaa saadaan jaettua lämmönjakohuoneesta ja sitä tarvitaan tulevaisuudessa Drop – altaan uudelle pumpulle + lämmityslaitteelle. Allastekniikkaan liittyvät sähkölaitteet on tärkeä kytkeä aina vikavirtasuojan taakse.

Voimavirran jakaminen altaan lämmitysjärjestelmälle edellyttää meidän tapauksessa lämmönjakohuoneen seinänvierustan kaivamista auki.

Kaivulupa.fi nettipalvelusta ja talon rakennuspiirrustuksista on tärkeä selvittää putkien ja kaapeleiden sijainnit pihalla. Kaivamisen yhteydessä tulee olla erityisen varovainen, ettei vahingossa riko jo valmiiksi maan alle upotettuja kaapeleita tai putkia.

Voimavirtakaapeli upotetaan kulkemaan maan alla ja suojataan kaapelisuojakourulla tai umpinaisella suojaputkella. Ympärille laitetaan pehmeää hiekkaa routavaurioiden estämiseksi. Kaivantoa peittäessä on tärkeää upottaa 30cm syvyyteen kaapelista varoittava keltainen huomionauha.

Sähkötyöt ja kytkennät kuuluvat aina ihan oikealle sähkömiehelle. Kaivamista ja muuta avustavaa työtä saa tehdä itse.

Black Friday 2017

Mustana perjantaina (24.11) vuonna 2017 havahduin siihen että Drop – altaalla oli nyt tosi hyvä tarjous. Tätä hetkeä oli odoteltu jo useampi kuukausi ja nyt oli aika toimia. Tilasin harmaan Drop – altaan puukaminalla, polyuretaanieristyksellä ja allasvalolla varsin fiksuun hintaan. Pyysin laittamaan altaaseen valmiit läpiviennit myös suodatinjärjestelmälle. Altaan kanneksi valitsin edullisemman winter – mallin. Paksumpi eristekansi (extreme winter) saattaisi olla parempi valinta sähkölämmitteiseen altaaseen?

Paloturvallisuus ja jätevesien käsittely

Päätin jättää paljun tässä vaiheessa vielä hankkimatta ja sen sijaan selvittää mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon kun sijoittaa 1850 litraisen altaan kaupunkipihalle. Palju painaa vedellä täytettynä noin 2000 kiloa ja alustan tulee olla tasainen. Kävin kaivamassa lapiolla muutaman montun paljun suunnitellulle sijoituspaikalle ja aika nopeasti kävi selväksi että alusta tulisi olemaan noin 60 cm jonkunlaista pehmeää hiekkaläjähiekkaa. Hiekka-alue meidän takapihalla tuskin kestäisi painumatta vedellä täytettyä allasta. Hiekka olisi mahdollisesti järkevintä kaivaa kokonaan pois ja korvata sepelillä tai kalliomurskeella.

 

Paljun järkevän sijoituspaikan lisäksi altaan tyhjentämisvaihtoehdot aiheuttivat päänvaivaa. Täydessä paljussa on melkein 2000 litraa vettä ja tuon vesimäärän tyhjentäminen pihalle tuntui lähtökohtaisesti hullulta ajatukselta. Lyhyen googlettamisen jälkeen tuli selväksi että paljun vesien käsittelystä ei ole vielä annettu tiukkoja määräyksiä mutta lähtökohtaisesti paljun vesi tulkitaan ”harmaaksi pesuvedeksi”. Harmaata pesuvettä ei saa tyhjentää sadevesijärjestelmään ja vesi tulisi ohjata jätevesiviemäriin.

Meidän pihalla jätevesikaivo löytyisi etupihan puolelta ja viemäröinnin voisi tehdä kaivamalla piha auki talon sivulta. Toinen vaihtoehto voisi olla tyhjentää palju uppopumpun avulla.

Suunnitellulla sijoituspaikalla paloturvallisuusmääräysten noudattaminen muodostuisi myös ongelmaksi. Räystäslinjan ylitykseen tarvittaisiin lähes 5 metrinen piippu.

Asuntomessut Mikkelissä 2017

Mikkelin asuntomessut sattuivat sopivasti heinäkuulle ja päätettiin lähteä hakemaan inspiraatiota messuilta. Lapsille annettiin tehtäväksi katsella messutalojen lastenhuoneita sillä silmällä että jos hyviä ideoita tulisi niin nappaa kännykällä kuvan talteen. Vaimon kanssa lähdettiin pääasiallisesti katselemaan pihoja ja terasseja. Tiedettiin että messuilta löytyy drop-allasta ja kiramin kylpytynnyriä vähän jokaiselta pihalta.

Alunperin oli ajatus hankkia Kiramin kylpytynnyri K-raudasta tai Prismasta mutta messutalojen terasseille upotetut Drop – altaat tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Tyylikäs vaihtoehto joka sopisi hienosti myös kaupunkipihalle.

Pihahommat eivät olleet tässävaiheessa vielä ajankohtaisia mutta ”hoitamaton piha” jäi mukavalla tavalla messuilta mieleen. Messualueella useammalla pihalla oli siirtovarvikkoa eli kunttaa. Sopisi mahdollisesti myös meille?

Huomion kiinnitimme myös Normann Copenhagen Bell – valaisimiin. Tuollainen iso Bell – valaisin sopisi hyvin vaikka meidän keittiöön. Esikoinen benchmarkkasi Eos Vita höyhenvalaisimen.

Drop vai Kirami?

Asuntomessuilta keräsin sekä Kiramin että Dropin esitteet ja selvittelin hinnat. Drop – altaasta oli tarjolla pieni asuntomessutarjous mutta toiveiden mukainen kokonaisuus ylitti silti altaalle varaamani budjetin.  Kirami johti allaskilpailua huomattavasti edullisemman hintansa vuoksi. Pitkään mietin miksi ihmeessä maksaisin altaasta lähes tuplahinnan. Tuleeko sitä käytettyä niin paljon ja mitkä ne erot käytännössä edes on. Kumpikin ajavat varmasti asiansa ja tuovat mukavaa luksusta tavalliseen arkeen.

Kiramin altaat ovat muodoltaan pyöreitä ja ehkä meidän pihalle sopisi paremmin neliön muotoinen allas? Dropin muotoilu saattaisi olla parempi sillä altaan reunat eivät ole täysin suorat. Olisiko Dropissa mukavampi istua? Vettä menee kumpaankin altaaseen yhtä paljon ja kummatkin on mahdollista lämmittää uintilämpöön edullisesti polttopuilla. Drop – altaaseen mahtuu 10-12 ihmistä.. no meillä asustelee ainoastaan viisi ja tuskin vieraita koskaan kävisi niin paljon? Jos kävisikin niin ei kai ne kaikki sentään samaan aikaan mene kylpemään.

Drop – altaaseen saa hommattua lisävarusteita kuten hiekkasuodatusjärjestelmän ja lämpövastuksen. Myös allasvalo on kiva bonus. Meillä on kivitalo ja perinteinen palju sopisi kuitenkin ehkä paremmin puutalon pihapiiriin. Monenlaisia vaihtoehtoja piti käydä läpi ennen kun osasi tehdä päätöksiä.

Dropin allasta sai myös harmaana ja mielestäni harmaa allas oli hienon näköinen. Saattaisi olla että harmaa allas olisi myös helpompi pitää puhtaana?

Loppujen lopuksi päätin hankkia harmaan Drop – altaan puukaminalla, allasvalolla ja polyuretaanieristyksellä. Vaimon kannustamana jäätiin kuitenkin odottamaan sopivaa hetkeä tehdä tilaus. Jos hinnat kuitenkin vähän tippuisivat kunhan asuntomessujen mukanaan tuoma high season menee ohi.

Päätös oli tehty mutta jäätiin yhteisymmärryksessä odottelemaan parempia aikoja.