Kurkistus Tuusulan asuntomessuille, osa 1

Tuusulan asuntomessut siirtyivät Covid19 – pandemian vuoksi elokuulle (3.-30.8.2020). Messualuetta on valmisteltu ja 2.6.2020 median edustajat pääsivät jo muutamiin kohteisiin sisään. Kirjoittelen asuntomessuista muutaman artikkelin, joista tässä ensimmäinen.

Pikkukarhut (1 ja 2) olivat saanut maalin pintaansa ja heidät oli myös nimetty uudelleen. Kyseessä vierekkäisille pihoille rakennetut hirsitalot. Pienempi (104m2) kantaa nimeä Villa Ormax ja isompi (113m2) on nimeltään Townhouse Rokka.

Townhouse Rokka

Townhouse Rokka (5h + k + varasto + autokatos) on pikkukarhujen vaaleampi versio. Tämä talo oli sellainen, jossa itse haluaisin asua. Tilaa on riittävästi ja värimaailma on rauhoittava. Erityisiä yksityiskohtia oli olohuoneen korkea katto ja isot ikkunat. Portaita ylös kävellessä kannattaa kiinnittää huomio erääseen pintamateriaaliin, josta en kiusallanikaan liitä kuvaa tähän julkaisuun.

Villa Ormax

Villa Ormaxin eteinen on upea. Se on tilava ja tyylikäs. Eteinen on jopa niin hieno, että Villa Ormaxin muut tilat aavistuksen kalpenevat. Huoneiden sisustaminen on käynnissä ja tilanne varmasti muuttuu elokuun alkuun mennessä.

Ylemmässä kuvassa Villa Ormaxin erään makuuhuoneen ”walk-in-closet”. Huone oli keskeneräinen, joten voisi kuvitella, että tästä tulee erittäin tyylikäs kunhan valmistuu.

Onko asuntomessuille turvallista mennä?

Koronapandemian vuoksi asuntomessuilla tullaan noudattamaan nyt erityisiä turvajärjestelyjä. Asuntomessujen päiväkohtaista osallistujamäärää säännöstellään lipunmyynnin avulla ja asuntojen kiertoreitit on ennakolta suunniteltu siten, että riittäviä turvavälejä voidaan noudattaa. Vierailijoille jaetaan hengityssuojaimet ja käsidesiä on myös tarjolla. Turvaetäisyyksien noudattamista valvotaan ja turvallisuusasioihin suhtaudutaan nyt muutenkin erityisen vakavasti.

Rajatulla osallistujamäärällä asuntomessut saattavat olla jopa entistä mukavampi kokemus. Suurin muutos totuttuun on se, että pääsylippu ostetaan ennakkoon ja vieraillaan tarkasti määriteltynä päivänä.

Messujen turvallisuudesta löydät lisätietoja täältä!

Sadeveden talteenotto

Vesijohtoveden ”kovuus” riippuu vedessä olevien kalsium- ja magnesiumionien määrästä. Runsaskalkkisen veden havaitsee siitä, että juomalasin tai kattilan reunoille jää valkoista töhnää.

Suomalainen vesijohtovesi sopii kasteluvedeksi lähes kaikkialla eikä veden ”kovuuden” pitäisi ole ongelma. Jos vesijohtovesi on kovin kalkkista, voi sitä ensin seisottaa. Veden seisottamisen aikana vesi lämpenee ja happeutuu. Vesijohtovedellä kastelun ongelmat liittyvät enimmäkseen kustannuksiin. Jokaisesta nurmikolle suihkutetusta vesikuutiosta maksat sekä vesimaksun, että jätevesimaksun, päätyi vesi jätevesiviemäriin tai ei.

Edullisin kasteluvesi nurmikolle ja istutuksille on sadevesi. Kun kasteluun tarvitaan huomattavan paljon vettä, on sadevesien talteenotto järkevä ajatus.

Sadevedenkerääjä (”vesirosvo”)

Sadevesien talteenotto onnistuu parhaiten asentamalla sadevesijärjestelmän syöksytorveen ”vesirosvo”. Vesirosvo on luukku, jonka aukaisemalla sadevesi päätyy hulevesiviemärin sijaan keräysastiaan.

Puolikovalla sateella sadevedenkerääjä nappaa talteen vettä noin 60 litraa tunnissa. Talteen jäävää sadeveden kokonaismäärää voi lisätä asentamalla sadevedenkerääjät useampaan syöksytorveen. Neljällä sadevedenkerääjällä saadaan talteen jo peräti 240 litraa tunnissa.

Keräysastia

Markkinoilla on erilaisia keräysastioita, joista yleisin on 210 litrainen sadevesitynnyri. Sadevesiastiat eivät ole täysin ongelmattomia ja huomioonotettavia seikkoja ovat mm. hyttysten muniminen ja ylivuotovesi. Hyttysten pääsyn sadevesiastialle voi estää verkolla, mutta ylivuotoveden kanssa voi tulla isompiakin ongelmia.

Rankkasateen aikana 210 litran astia saattaa täyttyä jopa 10 minuutissa ja loput sadevedet päätyä talon perustuksiin. Käyttäessä pienempää keräysastiaa on siihen hyvä askarrella ylivuotosysteemi, joka ohjaa keräysastian täyttyessä ylivuotovedet purkulinjaan.

Kosteusvahinkojen ehkäisemiseksi sadevesiastioiden täyttymistä tulee tarkkailla ja tarvittaessa sulkea vesirosvo.

IBC – kontti

IBC – kontti on nestemäisten aineiden säilytykseen ja kuljetukseen tarkoitettu 1000 litran säiliö. Kontin ulkomitat ovat 1200mm x 1165mm x 1000mm eli ihan pienikokoisesta kapistuksesta ei ole kysymys. Säiliön materiaali on sään- ja iskunkestävää UV-suojattua polyeteenimuovia. Ympärillä on galvanoidusta teräsputkesta valmistettu suojahäkki.

IBC – kontteja käytetään teollisuudessa muun muassa erilaisten kemikaalien kuljettelussa paikasta toiseen ja niissä on lupa kuljettaa myös vaarallisia aineita tai polttonesteitä.

Käytetyt kontit kerääntyvät teollisuudessa ongelmajätteiksi, joten niitä on paljon tarjolla yksityishenkilöiden käyttöön. Käytetty IBC – kontti kustantaa 50 – 80 euroa kun uuden hinta on saattaa olla jopa 500 euroa kappale.

IBC – kontin puhdistaminen sadevesikäyttöön

Jos IBC – kontissa ei ole säilytetty ympäristölle vaarallisia aineita, voi sen puhdistaa melko pienellä vaivalla sadeveden säilytykseen sopivaksi. Tarvitset putsausoperaatioon vettä, mäntysuopaa, painepesurin ja vähintään 1,5 metrisellä varrella varustetun siivousmopin. Kumihanskoista ei myöskään ole haittaa sillä kontin ”katon” joutuu puhdistamaan käsin.

Kontin sisäseiniin pääsee parhaiten käsiksi kääntämällä säiliö kyljelleen. Veden ja mäntysuopaliuoksen kanssa harjataan kaikki seinämät puhtaaksi ja lopuksi huuhdellaan painepesurilla.

Pesuvesi poistuu kontista avaamalla kontin alanurkasta löytyvä sulkuhana. Kontti on hyvä huuhdella muutamaan kertaan.

IBC – kontti on melko ruma mutta siihen mahtuu vettä ihan mukavasti. Kontti painaa tyhjänä vain 56 kiloa, joten sen siirtäminen paikasta toiseen on melko vaivatonta. Kun tarve sadeveden keräämiselle päättyy, voi kontin piilottaa vaikka autotalliin.

Sadeveden uusiokäyttö

Veden lyhytaikaisesta seisottamisesta ei ole haittaa. Seisottamisen aikana vesi lämpenee, happeutuu ja pintavedessä mahdollisesti olevat roskat laskeutuvat astian pohjalle. Pitkäaikainen veden seisottaminen saattaa aiheuttaa levämuodostusta.

Sadeveden saa palautettua säiliöstä nurmikon tai istutusten kasteluun esimerkiksi uppopumpun avulla. Painevesiautomaatin tai puutarhapumpun avulla veden voi ohjata myös sadettimille.

Sadeveden ja vesijohtoveden käyttöä yhdistelemällä saa vaikutettua kastelukustannuksiin. Sadepäivinä kerätään ja kuivina päivinä käytetään. Maksulliseen vesijohtoveteen turvaudutaan silloin kun muuta vaihtoehtoa ei ole käytettävissä.

Nurmikon ja istutusten kastelu

Yksi tärkeä kasteluveden määrää säätelevä tekijä on juuristoalueen syvyys. Jos istutuksen juuret ovat 20 senttimetrin syvyydessä, tulee kasvualusta kastella 20 senttimetrin syvyyteen saakka. Kastelusyvyys määräytyy kasvilajin mukaan ja esimerkiksi pensaat vaativat kastelua jopa 60 senttimetrin syvyydelle.

Yhden senttimetrin syvyisen alueen kastelemiseen neliömetrin alalta kuluu yksi litra vettä. Vastaavasti kymmenen senttimetrin syvyisen maakerroksen kasteluun samalta pinta-alalta (1m2) kuluu kymmenen litraa vettä.

Kastelumäärän laskemisessä tulee ottaa huomioon ns. haihtumishäviö. Haihtumishäviö tarkoittaa kasteluveden haihtumista auringon vaikutuksesta. Haihtumishäviö huomioidaan kastelutarpeen määrittämisessä kertomalla pinta-alaa ja kasteltavan kasvualustan paksuutta vastaava kasteluveden määrä 1,2:lla.

Vesi kulkee maanpinnasta alaspäin siten, että se ensin täyttää maan huokoset kyllästyspisteeseen asti ja vasta tämän jälkeen etenee syvempiin maakerroksiin. Kastelualusta pystyy imemään vettä ainoastaan 8 cm paksuisen kerroksen tunnissa, joten kuivaa kasvualustaa kastellessa vesimäärä tulisikin antaa useammassa erässä. Kasteluerien välissä on hyvä pitää taukoja, joiden aikana kasteluveden annetaan vajota alaspäin kasvualustassa.

Vesilammikkojen muodostuminen kertoo liian suuresta kastelunopeudesta.

Kustannusnäkökulma

Meidän pihalle tulee nyt alkuvaiheessa nurmikkoa 300 neliötä ja siirtovarvikkoa eli kunttaa 100 neliötä. Siirtovarvikon paksuus on 10 senttimetriä ja nurmikkoakin tulisi kastella siten, että sen alla oleva maa kastuu noin 10 senttimetrin syvyyteen saakka.

Laskutoimitus:

Tommin ja Pipsan pihalla on yhteensä 400 neliömetriä kasteltavaa pinta-alaa. Tommin on määrä kastella se vähintään 10 senttimetrin syvyyteen saakka. Yhden neliömetrin alueen kasteleminen 10 senttimetrin syvyyteen edellyttää 10 litraa vettä.

Haihtumishäviö on 1,2.

Kuinka monta litraa vettä Tommi ja Pipsa tarvitsevat kastellakseen 400 neliömetrin pinta-alan?

Meidän leveysasteilla vesikuution hinta on 2,01 euroa ja jätevesimaksu 2,94 euroa per vesikuutio. Yksi vesikuutio (1000 litraa) maksaa siis 4,95 euroa.

Jos yksi kastelukerta todellakin edellyttää vettä 4,8 kuutiota, tulee yksittäiselle kastelukerralle hintaa peräti 23,76 euroa. Jos nurmikon kastelee vaikkapa kahdesti viikossa, tulee kastelusta lisäkustannuksia viikkotasolla +47,52 euroa ja kuukausitasolla peräti +190,08 euroa.

Todellisuudessa suositus on, että ensimmäisellä viikolla kastelu suoritetaan päivittäin, toisella viikolla 3-4 kertaa, kolmannella viikolla 2-3 kertaa ja neljännellä viikolla 1-2 kertaa. Hellejaksoina kastelukertoja ja vesimäärää tulee lisätä.

Esimerkkilaskelmassa 400m2 kokoisen alueen kastelu suoritetaan pelkällä vesijohtovedellä neljän viikon ajan. Laskelmassa käytetyn vesikuution hinta (a. 4,95 €) sisältää vesimaksun, jätevesimaksun ja arvolisäveron.

Kastelumenetelmät

Letkukastelussa kasvit kastellaan yksittäin. Letkukastelu on hidasta ja ongelmana on, että paineella annettu vesi ei ehdi imeytyä maaperään. Kasvualustan pinnalle syntyy lammikko ja vesi valuu pintavaluntana pois kasvualustalta.

Sadetuksessa kasteluvesi suihkutetaan kasvuston päälle pyörivien tai keinuvien sadettimien avulla. Sadetuksen ongelma on se, että osa kasteluvedestä haihtuu maan ja kasvien pinnoilta.

Tihkukastelussa vesi ohjataan kasvualustan pinnalle putkia myöten. Tihkuputkissa on pieniä reikiä, joista vesi valuu suoraan kasvin tyvelle.

Altakastelussa kasteluvesi annostellaan kasvualustan sisään asennettuihin säiliöihin. Altakastelua käyttämällä kasteluvesi nousee istutusten juurille kapillaarisesti ylöspäin.

Kustannustehokasta kastelua?

Parasta aikaa nurmikon kylvämiselle on kevät, alkukesä ja syksy elokuun puolesta välistä lähtien. Keskikesällä kuivat olosuhteet hidastavat nurmikon itämistä ja kasteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kustannustehokkain ajankohta nurmikon kylvämiselle on syksy, jolloin hommaa helpottavat sadepäivät. Luontoäiti hoitaa nurmikon kastelun, ihmisen varmistaessa vedensaannin kuivina jaksoina.

Jos pihalla ei ole omaa porakaivoa tai järveä, on vesijohtovedellä kasteluun turvauduttava suuressa tai pienessä mittakaavassa. Vesijohtovedellä kastelu maksaa, mutta kustannusvaikutuksia voi yrittää hallita fiksuilla ratkaisuilla.

Ihan ensimmäiseksi on järkevää optimoida kastelun ajankohta. Kuuman keskipäivän auringon aikana, kun aurinko on korkeimmillaan haihtuu kasteluvesi nopeasti taivaan tuuliin. Haihtuminen maan pinnasta on kaikkein vähäisintä aikaisin aamulla ja myöhään illalla, joten kastelu kannattaa suorittaa silloin.

Käyttöön valitusta kastelumenetelmästä ja veden lähteestä riippumatta, nurmikkoa on syytä kastella runsaasti. Säästeliäästi pelkkää pintaa kastelemalla saa aikaiseksi ”pintajuurisen” nurmikon, joka on herkkä kuivumiselle myös jatkossa.

Jos piha on keskeneräinen, kannaa harkita (ajastimella toimivan) sadetusjärjestelmän rakentamista. Tällöin sadetusjärjestelmään liittyvät letkut vedetään valmiiksi maan sisään. Maanpäälliset sadetusjärjestelmät tulee korjata loppusyksystä lämpimiin säilytystiloihin ja maanalaiset järjestelmät varustaa tyhjennysventtiileillä, joiden kautta letkustot tyhjenevät silloin kun niitä ei käytetä.

Altakastelujärjestelmän rakentamista kannattaa harkita isompiin kohopenkkeihin ja istutusaltaisiin. Altakastelun avulla vesi saadaan ohjattua täsmällisesti istutusten juurille. Jos istutuksen (esim. puun) juuret ovat vaikkapa metrin syvällä, kannattaa vesi ohjata juurille pintakastelun sijaan altakastelun avulla.

Järkevillä kasteluratkaisuilla voi säästää pitkässä juoksussa rahaa, sillä taivaan tuuliin ammuttu vesijohtovesi tulee tulee kalliimmaksi kuin kastelujärjestelmän rakentaminen. Kastelujärjestelmien avulla maksullinen vesijohtovesi on mahdollista ohjata täsmällisesti juuri sinne missä sitä tarvitaan. Hukkaan menevien vesikuutioiden lisäksi omalle ajankäytölle voi laskea myös tuntihinnan, sillä isojen pinta-alojen kastelu vaatii viikkotasolla useamman tunnin työpanoksen.

Sadevesi avuksi

Parasta kasteluvettä saadaan ilmaiseksi taivaalta ja keskikesää lukuun ottamatta sadevettä Suomessa on hyvin tarjolla. Sadevesi on lämmintä, hapekasta ja jakautuu nurmikolle tasaisesti. Lyhytkestoiset rankkasateet eivät kastele yhtä tehokkaasti, mutta rankkasateiden aikana kasteluvettä saa jemmattua varsin mukavia määriä.

Seuraava artikkeli käsittelee sadeveden talteenottoa ja uudelleenkäyttöä istutusten ja nurmialueiden kastelussa.

Ruduksen näyttelypiha Tuusulassa

Käytiin vaimon kanssa hakemassa pihakivien valintaan inspiraatioita ja näkökulmaa Tuusulan Ruduksen näyttelypihalla. Näyttelypiha sijaitsee Tuusulan ristikivessä, osoitteessa Ristikiventie 2.

Näyttelypihalta löytyy valmiiksi rakennettuna melkein kaikki Ruduksen pihakivituotteet.

Riimukivi (alla) on siinä mielessä aika spesiaali, että se toimii samalla hule- ja nurmikivenä. Riimukiven kaltaisilla läpäisevillä päällysteillä voi imeyttää hulevesiä syvempiin maakerroksiin. Näin hulevedet saadaan nopeasti palautettua takaisin luonnon veden kiertokulkuun ja pois kuormittamasta rakennettuja hulevesijärjestelmiä.

Näyttelypihalta löytyi myös Paasikko-muurikiven matalampi versio eli 420mm x 280mm x 140mm. Matalaan muurikiveen löytyy myös yhteensopiva valaisin.

Pihalaatoituksia oli esittelyssä useaa eri vaihtoehtoa ja näyttelypihalla oli tyylikkäästi osattu yhdistellä useampaa eri pihakiveä. Alemmassa kuvassa laatoitettu alue, jonka ulkoreunat oli toteutettu luostarikivellä ja keskusta ladottu antiikinruskeasta kartanokivestä. Eipä tullut ajatelleeksi että pihalaatoituksen voisi toteuttaa useamman eri betonikiven yhdistelmällä.

Ruduksen Luotokivi

Meidän takapihan poluille halutaan joku luonnollisen näköinen ja kalliota muistuttava betonikivi. Liuskekivi oli pitkään ykkösvaihtoehto mutta nyt löydettiin vielä sopivampi.

Meidän pihaprojektin selkeä voittaja on Ruduksen Luotokivi. Luotokiveä saa kolmessa eri värivaihtoehdossa jotka ovat hiili, mustaharmaa ja hehku. Hiili ja mustaharmaa ovat molemmat tummempia kiviä ja näiden välisen eron pystyi parhaiten hahmottamaan kun sitä pääsi katsomaan isommalla pinta-alalla. Pelkällä saumaushiekan värillä on jo yllättävän iso vaikutus. Alemmassa kuvassa sama kivi (mustaharmaa) mutta kahdella eri saumaushiekalla toteutettuna.

Alemmassa kuvassa oikealla musta-harmaa ja vasemmalla hiili.

Mikä kivi omalle pihalle?

Pyydettiin mukaan Luotokiven mallipalat eri värivaihtoehdoissa ja testattiin niitä omalle pihalla. Oikealla hehku, keskellä hiili ja vasemmalla musta-harmaa.

Kilpailu oli äärimmäisen tiukka mutta voittaja löytyi. Kerron myöhemmin mikä väri valittiin meidän pihalle.

Pihapolkujen pohjatyöt

Meidän takapihalle rakennetaan muutama pihapolku, joiden yhtenä tarkoituksena on rajata eri alueet toisistaan. Pihapolut tulee lähelle kalliota.

Betonilaatalla päällystettävän pihapolun rakentaminen aloitetaan poistamalla routiva maa-aines. Routivia maa-aineksia ovat lieju, turve, savi ja siltti. Routiminen tarkoittaa maapohjan jäätymisestä johtuvaa tilavuuden kasvua ja tämä näkyy maanpinnan kohoamisena tai painumisena. Mitä hienorakeisempaa maa-aines on, sen voimakkaammin se routii.

Routiva maa-aines korvataan routimattomalla maa-aineksella. Näitä ovat hiekka, sora ja karkearakeinen moreeni. Meidän tapauksessa pihapolun pohjaksi laitettiin kahta eri kalliomursketta. Polkujen pohjamaana toimii peruskallio, joten routimista ei luulisi tapahtuvan kunhan savinen pintakerros siivotaan vaan pois.

Pihapolun rakennekerrokset

Pihapolun rakennekerrokset koostuvat alusrakenteesta ja päällysrakenteesta. Alusrakenne tarkoittaa pohjamaata. Pohjamaan pinta tulee muotoilla niin, ettei pinnalle jää vettä kerääviä painanteita. Kallion pinta on tasattava ja savinen perusmaa tarvittaessa salaojitettava.

Päällysrakenteet ovat alhaalta ylöspäin ajateltuna 1) suodatinkerros 2) jakava kerros 3) kantava kerros 4) asennushiekka ja 5) laatoitus.

Suodatinkerros estää pohjamaan ja jakavan kerroksen maa-ainesten sekoittumisen keskenään ja se rakennetaan suodatinkankaasta. Suodatinkangas päästää vettä lävitseen ja osaltaan estää päällysrakenteen routimista. Suodatinkangas katkaisee myös kapillaarisen vedennousun.

Jakava kerros jakaa yläpuolisten materiaalien ja päällysteiden aiheuttaman painon tasaisesti pohjakerrokselle. Jakava kerros rakennetaan sorasta tai kalliomurskeesta. Jakavan kerroksen paksuus riippuu päällysteen käyttötarkoituksesta ja pohjan kantavuudesta.

Kantava kerros toimii päällysteen alustana ja ottaa vastaan ylhäältä tulevan paineen. Kantava kerros muotoillaan tulevan päällysteen muotoon ja tiivistetään tärylevyllä. Tarvittavat kaadot (1-2% kaltevuus) tehdään kantavaan kerrokseen.

Asennushiekkakerros toimii päällystekerroksen kivien asennusalustana. Asennushiekkakerroksen voi rakentaa kivituhkasta tai hiekasta.

Rakennekerrosten tiivistäminen

Tiivistäminen on tärkeä työvaihe. Siinä maamassat painetaan tiiviisti toisiaan vasten, jolloin maan kantavuus paranee. Tiivistäminen on syytä tehdä kerroksittain sillä useimmat tärylevyt ovat tehokkaita vain noin 20 senttimetrin syvyyteen asti. Tiivistettävää aluetta ajetaan tärylevyllä ristiin rastiin ja tiivistymistä avustetaan valuttamalla alueelle puutarhaletkulla vettä. Valuva vesi kuljettaa maaperässä olevia hienompia maahiukkasia alaspäin siten että ne täyttävät suurempien kappaleiden välit.

Tärylevyjä löytyy erilaisiin käyttötarkoituksiin ja pienempiin hommiin riittää 80 kiloinen täry. Raskaimmilla tärylevyillä (450kg) maa-ainekset tiivistyvät jopa 40 cm syvyydelle.

Syvät kaivannot hyvä täyttää isommalla tavaralla. Meidän pihalla jouduttiin käyttämään 0-56 kalliomursketta rinteen tukemisessa.

Kallistukset ja kaadot

Laatoitettaville alueille tulee tehdä pieni kallistus, jotta sadevesi valuu nopeasti pois niiden päältä. Asfaltti-, kiveys- ja nurmikkoalueilla vähimmäiskaltevuus on 1-2%. Veden valumasuunta tulee olla aina poispäin rakennuksista. Rakennuksista poispäin johtava kaato estää vettä joutumasta rakennuksen perustuksiin ja edelleen muihin rakenteisiin.

Laatoitettavista alueista tulee kallistusten avulla käyttäjälleen myös turvallisempia. Jos sadevesien ohjausta ei ole ollenkaan mietitty, saattaa pihalaatoituksen päälle muodostua vesilätäkkö, joka pakkasella jäätyy ja muuttuu liukkaaksi.

1% kaato tarkoittaa 1 senttimetrin kallistusta 1 metrin matkalla ja 2% kaato vastaavasti 2 senttimetrin kallistusta 1 metrin matkalla.

Pihakivet ja laatoitukset

Vehreän takapihan rakentaminen paahteiselle kalliotontille ei ole kovinkaan helppo homma. Kallion päälle on vaikea istuttaa kunnollista nurmikkoa eikä takapihan korkeusasemaa ei voi kohtuuttomasti muuttaa. Korkeuksiin nostettu takapiha näyttäisi tyhmältä ja vastaavasti liian pienellä multavaralla toteutettu nurmikko palaisi karrelle alta aikayksikön.

Omat rajoituksensa aiheuttaa myös naapureiden pihat, metsä ja asemapiirros. Haasteita ja huomioon otettavia asioita on runsaasti.

Käytössä olevista ratkaisuvaihtoehdoista parhaalle idealle tuntuu rakentaa pihalle kaksi polkua. Polut rakennetaan kallion molemmin puolin alueille joihin ei saada kunnollista multavaraa. Pihapolkujen avulla saadaan rajattua (jäljelle jäävät) nurmikkoalueet ja lopputuloksesta tulee toivottavasti myös näyttävämpi.

Betonikivellä päällystettyä pihapolkua tulee paljon mutta parempiakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Kalliopiha on kalliopiha, sekä hyvässä että pahassa.

Yläpihan polut

Yläpihalle rakennetaan kaksi polkua joista toinen kulkee vaakasuuntaisesti kallion vieressä ja toinen pitkittäissuuntaisesti kohti metsää. Betonikivestä rakennettava polku on toiselta reunaltaan suora ja toiselta reunaltaan myötäilee kallion muotoja. Suora reuna toteutetaan nurmikonreunakivellä ja epäsäännöllisen muotoinen reuna leikkaamalla pihakiveä kallionreunan muotoon timanttilaikalla.

Rakennettavan pihapolun suoralla reunalla kallio sukeltaa jo sen verran syvälle että nurmikolle saadaan riittävän syvä multavara.

Metsän ja kallion väliin jää edelleen alue, jossa kallio kulkee todella lähellä maanpintaa. Tämä alue ratkaistaan epäsäännöllisen muotoisella noin 9 neliön ”lämpäreellä”. Alueen käyttötarkoitus on toistaiseksi vielä avoin mutta jotain kivaa siihen kyllä keksin.

”Polkupyöräparkki”

Takapihan pääsisäänkäynti on työnimeltään ”polkupyöräparkki”. Polkupyöräparkin elementit ovat puiset portaat terassialueelle ja paasikko-muurikivestä rakennettu matala muuri. Muurin taakse tulee viistoon rakennettava istutusalue jonne istutetaan erilaisia havukasveja.

Istutusaltaan viereen rakennetaan portaat, jotka johtavat yläpihalle. Portaat päättyvät laatoitettuun ja valaistuun pihapolkuun.

Polkupyöräparkin päällysteenä toimii joku paasikkomuurin ulkonäköön ja tyyliin sopiva pihalaatta. Yläpihan polkujen laatoitus valitaan kallion kanssa yhteensopivaksi ja alapihalla valinnat tehdään paasikkomuurin mukaan.

Minulla on vahva luottamus siihen että lopputuloksesta tulee upea. Yllä olevat betonilaatat saavat jossain vaiheessa myös väistyä uuden tieltä.

Betonia pihalle

Miehen suunnittelema piha sisältää paljon betonia. Ensimmäiset betonit tilattiin paljun pohjalaattaa varten Ruduksen pumppuautolla ja siitä se sitten lähti.

Viime kesänä betonia jauhettiin myllyllä yhteensä 2,5 tuhatta kiloa, ja sen jälkeen betonin valmistamisesta on tullut tärkeä osa vuosittaisia pihaleikkejä. Normaalit ihmiset käy kesällä festareilla ja istuu terassilla. Meillä kesät vietetään betonia valmistaen.

Ensimmäiset betonierät tehtiin tarkasti valmistajan ohjeita noudattaen. Betonimyllyn sisään kaadettiin 25 kilon pikkusäkki kuivabetonia ja tähän lisättiin mittakannun avulla 3 litraa vettä.

Viime kesänä uskallettiin siirtyä pikkusäkeistä kohti isoja (1000kg) säkkejä. Isojen säkkien kanssa vesi annostellaan puutarhaletkulla ja kuivabetoni lapiolla.

Mittatarkasta (25kg kuivabetonia : 3000ml vettä) annostelusta siirryttiin tarkkailemaan betonimassan koostumusta. Kuivabetonia ja vettä lisätään sen verran, että a) yhdellä kertaa valmistuu mahdollisimman suuri määrä betonimassaa, jonka b) koostumus on ”sopiva”. Jos massa on liian löysää, tulee heittää lapion verran kuivabetonia ja vastaavasti jos massa on liian karkeaa, ruiskutetaan puutarhaletkulla vettä myllyn sisään.

Karkea massa muodostaa betonipalloja ja löysä massa taas valahtaa liemenä myllyn pohjalle. Koostumus on ”parahultainen” kun valmistuva betonimassa irtoaa mukavasti pyörivän betonimyllyn sisäseinästä.

Betonin valmistaminen on sotkuista, mutta mukavaa puuhaa. Päälle kannattaa laittaa vähän huonompaa vaatetta ja varoa betoniroiskeiden joutumista silmiin tai paljaalle iholle. Edellä vaimon kuva betonihommien jälkeen. Pienet betonitahrat puhdistuvat suihkussa käymällä ja roiskeiden alta kuoriutui tässäkin tapauksessa ihan vetävän näköinen friidu.

Betoniantura

”Antura” on rakennelman alin osa, jonka tarkoitus on jakaa paino maapohjalle. Betonianturan leveys on karkeasti ajateltuna esim. puolet (1/2) muurin korkeudesta. Tällä laskutekniikalla 120cm korkealle muurille rakennetaan 60cm leveä betoniantura. Betoni yksinään on melko heikkoa ja sitä tuleekin vahvistaa raudoituksen avulla. Tällöin puhutaan raudoitetusta ”teräsbetonianturasta”. Raudoituksena voi käyttää valmista raudoitusverkkoa tai askarrella raudoitus mittaan katkotuista harjateräksen pätkistä. Harjateräkset asetellaan sopivaan korkeuteen (irti maasta) raudoituskorokkeiden avulla ja kiinnitetään toisiinsa ns. ”surrilangalla”.

Raudoittamisessa on syytä muistaa että betoni kutistuu kuivumisen aikana. Valumuotin reunoille asetetut harjateräkset saattavat huonolla tuurilla työntyä esille betonin kutistuessa. Pystyraudoituksia suunnitellessa kannattaa muistaa että suora harjateräksen pätkä harvoin kiinnittyy betonivaluun riittävän tiukasti. Jos harjateräksen taivuttaa 90 asteen kulmaan niin se jämähtää paremmin paikalleen.

Muurin valaminen

Alle 70cm korkeaa muuria ei lähtökohtaisesti tarvitse rakentaa teräsbetonianturan päälle vaan perustukseksi riittää hyvin tiivistetty murskesorakerros. Korkeammat muurit tarvitsevat anturan ja ne tulee myös ”valaa” eli täyttää betonimassalla. Muuria betonimassalla täyttäessä kannattaa valmistaa sellainen betonimassa, jonka voi kaataa ämpärillä muurin sisään. Muurin voi valaa pienissä erissä tai käyttää apuna akkuvibraa. Akkuvibran käyttäminen säästää sekä aikaa että hermoja.

Korkeammat muurit raudoitetaan sekä pystyyn että vaakaan.

Betonin ominaisuuksia

Jos päätyy rakentamaan muureja betonimateriaaleista niin pari betoniin liittyvää ominaisuutta on hyvä ottaa ennalta huomioon.

Kalkkihärme

Kosteuden tunkeutuessa betonin huokosiin, vapautuu betoniin sitoutumaton kalkki. Betonituotteen pintaan muodostuu valkoisia läiskiä ja tätä lieveilmiötä kutsutaan ”kalkkihärmeeksi”. Kalkkihärmeen muodostumista voidaan yrittää ehkäistä asentamalla muuriin patolevy.

Alkalihärme

Alkalihärme on betonituotteen pintaan ilmestyvä valkoinen / pulverimainen hilse. Sitä esiintyy ensimmäisenä ja toisena vuotena asentamisesta. Alkalihärmeen voi pestä pois mutta se häviää ajastaan sateiden mukana.

Sokkelikaista, patolevy ja bitumikermi

Sokkelikaista (=kattohuopa) on bituminen kosteudeneriste. Sokkelikaistalla katkaistaan kapillaarisen kosteuden nousu rakenteissa. Terassia rakentaessa kattohuopapaloja on hyvä asettaa betoniharkon ja terassin runkolankkujen väliin. Tällä ennaltaehkäistään ja vähennetään puun homehtumista.

Piharakentamisessa patolevyä käytetään mm. muurien maanalaisissa kerroksissa. Patolevyssä olevat nystyrät jättävät seinän ja levyn väliin pienen ilmaraon jonka avulla sisäpuolelta tuleva kosteus tiivistyy levyyn ja valuu sitä pitkin alas salaojaputkiin. Patolevy asennetaan poraamalla iskuporakoneella muuriin pieni reikä ja paukuttamalla vasaralla siihen ankkurinaula. Tyylikkäin lopputulos saadaan patolevylistaa käyttämällä. Patolevyjä käytetään myös istutusaltaissa.

Betonimuuriin suositellaan patolevyn lisäksi bitumikermitiivistystä. Bitumikermi on muurin pinnalle kuumennettava, kosteutta eristävä pinta. Meillä ei ole bitumikermiä muurin maanalaisissa kerroksissa, joten aika näyttää onko sen pois jättämisellä vaikutusta. Jos haluaa tehdä täydellisesti niin ehdottomasti myös bitumikermiä maanalaisiin kerroksiin.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Tälläisenä rakennusharrastajana luulisin, että maakaapeleista annettuja määräyksiä on noudatettava ihan pilkun tarkasti. Siihen liittyy maaupotusta kestävien kaapeleiden upottaminen a) riittävän syvälle (70cm) b) pehmeään hiekkaan ja c) sähkölinjan merkkaaminen varoitusnauhalla (30cm).

Piha kaivettiin auki lämmönjakohuoneeseen saakka. Suurin osa kaapeleiden reitistä raivattiin kaivinkoneella, mutta rakennusta lähestyttäessä siirryttiin lapiotyöskentelyyn. Viimeiset kaksi metriä kaivettiin erityistä varovaisuutta noudattaen, jotta maan alta paljastuvat varoitusnauhat ehditään havaita ennen kallista ja/tai kuolettavaa lapionpistoa.

Rakennuksen seinänvierustaa ympäröivä sepeli siirrettiin syrjään ja paljastettiin sen alle asennettu maanrakennuskangas. Avausviilto suoritettiin steriilisti ja kipua tuottamatta. Maanrakennuskankaan alta paljastui hiekkapatja ja patolevyn pintaa seuraamalla löydettiin läpivienti lämmönjakohuoneeseen.

Kaivantoa syvennettiin sekä pituus- että leveysuunnassa, leikkausalueelta poistettujen betonilaattojen toimiessa haavanlevittiminä.

Meidän talo on ammattilaisten rakentama. Kuten kuvasta näkyy, ei näitä hiekan seasta esiinkaivettuja sähkökaapeleita oltu merkattu millään keinoin. Sähkökaapelin varoitusnauhaa löytyy lähes mistä tahansa sekatavarakaupasta eikä hintakaan päätä huimaa. Jos rakennusbudjetti on 7,90 euroa / 100m lisäkustannuksesta kiinni, niin ehkä on muutenkin hyvä pistää pillit pussiin. Terveydenhuoltoalan työtä tekevänä minulla on muistissa erittäin vahvasti miltä sähköpalovamma näyttää tai tuoksuu. Toipuminen on myös hidasta.

Uudisrakentamisessa on kohteliasta ottaa huomioon muutostöiden mahdollisuus. Välinpitämättömyys, kiire tai huolimattomuus voi kostautua myöhemmässä vaiheessa vakavinkin seurauksin.

Tee kerralla hyvä

Jos riittävää noin 70 senttimetrin asennussyvyyttä ei voida saavuttaa esimerkiksi kallion vuoksi, tulee käyttää muuta suojauskeinoa. Näitä ovat asentaminen kaapelinsuojaputkeen tai kaapelinsuojakouruun. Kaapeli voidaan suojata myös betonoimalla. Betonointia käytetään esim. silloin kun kaapeli joudutaan asentamaan suoraan kallion päälle.

Rautakaupoista voi hankkia virallisia (keltainen) kaapelinsuojaputkia ja niitä myydään eri jäykkyysluokissa. A-luokka on tarkoitettu raskaaseen käyttöön (16kN/m2), B-luokka keskiraskaaseen käyttöön (8kN/m2) ja C-luokka kevyeen käyttöön (4kN/m2). Kevyellä käytöllä tarkoitetaan kaikkia niitä alueita, joilla ei ole ”liikennettä” (rengasjäykkyys 4 – 7 kN/m2). Keski-ikäisen miehen vyötärölle ilmestyvä pehmusterengas kuuluu 4-7 kN/m2 kategoriaan.

Kaapelinsuojaputkien ongelma on veden kertyminen putken sisälle ja suojaputkien yhdyskohdissa on tästä syystä hyvä käyttää tiivisterenkaita. Putkistoon ajansaatossa kertynyt vesi voi jäätyä ja siten aiheuttaa kaapelivaurioita. Jotta sähkökaapeli saadaan vietyä vetonarun avulla putkiston läpi, on mutkat tehtävä mahdollisimman loivasti. 90 asteen kulmia ei kannata käyttää, vaan ratkaista käännökset esim. kahdella 45 asteen peräkkäisellä kulmalla. ”Taipuisat muhvikulmat” ajavat myös asiansa, kunhan niitä ei taivuta liian jyrkkään kulmaan.

>> Klikkaa kuvaa jos haluat nähdä sen isompana <<

Meidän remonttihommissa on ollut sellainen tapa, että yhtään ainutta hommaa ei tehdä tahallaan huonosti. Meillä loppui tiivisterenkaat kesken, joten jouduttiin ratkaisemaan muutaman putken tiivistäminen Israelin erikoisjoukkojen taktisella kiristyssidoksella. Aggressiivinen ilmastointiteippaus putkien yhdyskohtaan on tarkkaan varjeltu salaisuus, johon tulee turvautua (äärimmäisenä ratkaisuna) vasta silloin kun kaikki muut keinot on todettu riittämättömiksi.

Salaojaputkea ei voi käyttää kaapelinsuojakanavana. Umpinainen sadevesiputki saattaa muuttua sajaojaputkeksi jos putken sisään pääsee valumaan nestettä. Näin voi käydä jos jättää tiivisterenkaat (1,90e /kpl) hankkimatta eikä käytä edellisessä kappaleessa mainittua IBDTt – tekniikkaa (Israeli Battlefield Duct Tape – technique).

Kun tunneliverkosto on valmis ja suojaputket on yhdistetty on tärkeä muistaa merkata sähkölinjat maakaapelista varoittavalla varoitusnauhalla.

Meidän kaapelitunnelista tuli ihan mahdottoman hyvä eikä se nostanut piharemontin kustannuksia kovinkaan paljon. Sadevesiputkien ja taipuisien muhvikulmien kustannuksissa puhutaan joistain kympeistä.

Ylimääräiset vetonarut kannattaa jättää tulevaisuutta varten. Ikinä ei tiedä milloin tulee äkillinen tarve tehdä laajennuksia sähköhommiin liittyen. Itse jätin varauksen piharakennuksen sähkölinjalle.

Ympärileikkaus ja muuta kohellusta

Vaikka kuinka yrittää rakentaa huolellisesti niin vahinkoja meinaa sattua.

Upotettiin maakaapelin suojaputkia pihalle ja homma eteni kuin rasvattu. Tiivistettynä homma menee seuraavalla tavalla:

Kaivetaan riittävän syvä oja ja poistetaan kivet. Ojan pohjalle upotetaan vetonarulla varustettu 110mm sadevesiputki ja sen ympärille laitetaan pehmeää hiekkaa. Täyttövaiheessa tulee muistaa laittaa lapionmitan syvyyteen (n. 30cm) maakaapelista varoittava keltainen merkkinauha. Helppoa ja kivaa hommaa.

Ylemmässä kuvassa näkyy suojaputken reitti maan alla. Sähkömiehen suosituksista valittiin suorimmat mahdolliset linjat jotta säästetään kustannuksissa. Muuriin kiinnitetään myöhemmin vielä patolevy ja tämän vuoksi muurin nurkalla suojaputkea ei ole vielä peitetty hiekalla.

Seuraavana aamuna kävin ihastelemassa edellisen päivän saavutuksia. ”Tuonne terassille menee voimavirtakaapeli ja sähköt pihavaloille saadaan järjestettyä samaa maanalaista reittiä pitkin. Muureihin tulee sitten ne tosi hyödylliset ulkopistorasiat johon liitetään jouluvalot”.

Ai niin, ne ulkopistorasiat!!

Tässä vaiheessa noin 18 metriä pitkä (maanalainen) kaapelitunneli oli jo tietenkin yhtenäinen ja sen sisällä kulki vetonarut. En muistanut ollenkaan että ensimmäisen muurin kohdalla kaapelin tarvitsee haarautua myös toiseen suuntaan, kohti muurin nurkkaa.

Ei auttanut muu kuin ajaa K-rautaan etsimään ”Ai niin, ne ulkopistorasiat” – lisäosa joka mahdollisesti ratkaisisi ongelman.

Mitään peruuttamatonta ei sentään tapahtunut, sillä puuttuvan patolevyn johdosta muurin luona putki oli edelleen näkyvissä. Putki oli toki jo tiukasti maan sisällä eikä sen liikuttelu enää onnistunut. Putki kaivettiin lapiohommina reilummin esille ja saatiin näin palautettua 110mm sadevesiputken taipuvuusominaisuudet hyötykäyttöön.

Putkelle suoritettiin ns. circumcisio, eli ympärileikkaus. Työllä ja vaivalla asennetut vetonarut katkaistiin mutta onneksi niiden liittämiseen ei tarvittu solmua kummempaa paikkausta.

Kotvasen kuluttua meillä olikin ongelma ratkaistu ja uusi (life hack: oranssilla spraymaalilla maalattu) vetonaru työnnetty toiseen pääbronkukseen. Tästä olisi hyvä jatkaa uudella sadevesiputkella kohti ulkopistorasialle tarkoitettua muurin nurkkaa.

Vetonarujen kanssa tulee jatkossa olla tarkkana ettei vahingossa nykäise väärästä. Siniset narut johtaa terassille ja oranssi vastaavasti muurin ensimmäiseen kulmaukseen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Maakaapelin upottaminen pihalle

Kaikki kaapelit vedetään lämmönjakohuoneesta. Pihalle kaivetaan vähintään 70cm syvä oja jonka pohjalle laitetaan hiekkaa. Hiekan päälle asetetaan 110mm umpinainen sadevesiputki ja se johdetaan taipuisien mutkien avulla terassin rungolle ja Drop – altaalle saakka. Drop – altaan uusi tekniikka edellyttää vikavirtasuojattua (4 x 2,5 + 2,5) voimavirtalinjaa.

Pihavalojen ja ulkopistorasioiden tarvitsemat maakaapelit voidaan upottaa suoraan hiekkamaahan eikä suojaputkia välttämättä tarvita. On kuitenkin järkevää hyödyntää samoja kaivantoja ja samoja suojaputkia siltä osin kuin vaan pystyy.

Ensimmäinen haaste oli alittaa yläpihalle johtavat (näkymättömät) portaat ja (näkymätön) rinne. Portaat tulee rinteeseen jonka molemmin puolin tulee istutusalueet. Portaat päättyvät laatoitettuun pihapolkuun yläpihalla. 110m paksuinen suojaputki peitettiin kivituhkalla ja päälle tärytettiin kerros 0-56 kalliomursketta.

Matka jatkui kohti ensimmäistä muuria. Kahdella putkella (6m + 3m) saatiin aikaiseksi yhteensä 9 metriä pitkä linja. Minulta löytyi 10 halpahallista hankittu 10 metrin mitta jonka avulla vetonaru saatiin työnnettyä putken toiseen päätyyn. Vetonarun voisi kuulemma puhaltaa valmiiksi rakennettuun tunneliin myös lehtipuhaltimella. Vinkki oli loistava, mutta meille tulee lehtipuhallin vasta sitten kun pihalla on edes jonkunlaista viherelämää. Tässä tilanteessa sillä voisi puhaltaa vetonarun lisäksi ainoastaan rakennuspölyjä.

8 metrin pituinen kukkapenkki ohitettiin samalla kaavalla, eli suorin mahdollinen reitti muurilta toiselle.

Kaivantojen peittäminen ja maakaapelin varoitusnauha

Suojaputket peitetään pehmeällä hiekalla ja kaikki näkyvät kivet heitellään pois putken läheltä. Sähkökaapelia maahan upottaessa on erittäin tärkeää muistaa laittaa noin 30 cm syvyyteen sähkökaapelista varoittava keltainen nauha. Sähkölinjojen reitit on tärkeä myös piirtää muistiin esim. asemapiirrustukseen. Jos myöhemmässä vaiheessa pihaa joutuu kaivamaan joko lapiolla tai kaivinkoneella on parasta tietää missä kaapeli kulkee. Meidän linjat on vikavirtasuojattuja mutta sähkötöiden kanssa ei voi kuitenkaan oikaista näitä työvaiheita.

Kun kaapelinsuojaputki on asetettu riittävään syvyyteen ja merkattu varoitusnauhalla voi kaivannot peittää. Seuraavassa työvaiheessa sähkömies tulee vetämään piuhat paikalleen vetonarujen avulla. Aina kannattaa laittaa muutama ylimääräinen vetonaru uusien ideoiden ja laajennusajatusten varalta.